Paikkakunnallamme on menossa elokuva Kalteva torni. Tiettyä jännitystä mielessäni menin perjantai iltana katsomaan tätä filmiä. Jännitystä loi oma sekava mielentilani ja aikaisempi lapsuuden kokemus skitsofreniasta. Päällimmäisenä tunteena elokuvasta jäi lämmin ja rakastava ilmapiiri. Tunnen itse olevani turvassa; hoitohenkilökunnan ja ystävieni taholta. Jäin kuitenkin  miettimään, kuinka todellisuudessa, avohoitoon joutuva mielenterveysasiakas saa tukea ja hoitoa? Onko mielenterveystoimistossa tarpeeksi resulsseja heille, jotka eivät jaksa itse ottaa yhteyttä hoitohenkilökuntaan?

Martti Suosalon roolisuoritus oli mielestäni aivan mahtava. Hän toi mieleen monia muistoja kohtaamieni skitsofreniapotilainden kanssa.
Osa minusta muisti lapsuuteni äidin, hänen sairaan persoonansa pelot ja mielikuvat sekä terveen äidin rakkauden ja huolenpidon.
Kävin muistoissani opiskeluaikani Mikkelin Moisiossa, naisten suljetulla osastolla. Mieleeni on painunut "Kerenski", joka valitsi joka päivä oman hallituksensa osaston potilaista ja hoitajista. Eräs nainen säilytti mielikuvissaan huoneessaan viimeisen tuomion  kirjoja, joihin mimemme kirjattiin tai sitten ei, päivittäin. Potilaiden terve persoona pääsi enemmän näkyviin kesäretkellä, jonka teimme Kolille. Maisemia ihasteltiin ja ihmeteltiin. Porukka piti huolen toisistaan ja omat oppilaan pelot Kolin vaaralta "putoamisesta" olivat aivan turhia.
Jouduin myös vastakkain oman sairaaan mieleni kanssa. Syksyllä häilyin masennuksen ja psykoosin rajamailla. Uusi lääkitys auttoi, mutta silti osa minusta pelkää kuulevansa ja näkevänsä olemattomia. Voin kuitenkin luottaa psykiatriini ja omaan hoitajaani, että he pitävät minusta huolta.

Suosittelen elokuvan katsomista! Vaikeasta sairaudesta on tehdty lämminhenkinen, unelmista ja niiden toteutumisesta kertova tarina.