Joku sanoi, ettei blogini ulkoasusta tiedä, että olen masentunut. Monet ovat sanoneet, ettei minun ulkomuodostani näy masennus. En sitä yhtään ihmettele; sillä olen koko elämäni ajan oppinut peittämään tunteeni. Esikoisena, huolehdin mielisairaasta äidistäni, kahdesta nuoremmasta sisarestani. Äidin itsemurhan jälkeen huolehdin myös isästäni ja koko kodista. Olen ottanut huolehtijan roolin myös työssäni ja avioliitossa.Olen hyvin aikaisin sairastunut vahvuuteen.

En osaa sairastaa, vaan tämäkin on jonkinlaista suoritusta. Sairasloma on periodi, jonka aikana minun on parannuttava. En osaa kunnolla levätä, vain lääkkeet antavat jonkinlaisen levon. Ehkä tämä blogikin on jonkinlaista suorittamista.

Vakava masennus, psykoottisin oirein on raskasta, pelottavaa, tuskallista ja ahdistavaa. Uskallan olla sairas, oma itseni, vain hoitohenkilökunnan tai parhaan ystäväni seurassa. Ystäväänikin haluaisin säästää , mutta tiedän saavani häneltä kaiken tuen. Koko perheeni on sairas; ja minun on vaikea olla kantamatta vastuuta. En pysty kaikkiin kotitöihin, joka on minulle naisena hyvin vaikea asia. Joudumme pyytämään ulkopuolista apua ja se on nöyryyttävää.

Käyn noin viikottain mielenterveystoimistossa, psykiatrisen sairaanhoitajan luona. Psykiatrin luona olen käynyt neljästi ja tällä viikolla menen taas hänen vastaanotolleen. Terapiaa on suunniteltu, mutta ei vielä aloitettu. Se saattaisi olla liian raskasta tässä sairauteni vaiheessa.