Heräsin aamulla klo 8:30, otin lääkkeet ja söin aamupalan. Ehdin syödä, kun minua alkoi väsyttää aivan tolkuttomasti, Tuntui, että huone pyöri silmissä, enkä päässyt omin avuin ylös tuolilta. "Tämän voi aiheuttaa vain Seruquel" mietin ja tarkastin dosetin. Niinpä niin, olin ottanut kaikki päivän lääkkeet kerralla. Illaksi määrätty Seroquel oli mennyt aamulääkityksen mukana.Painuin sänkyyn ja yritin nukkua. Siitä ei tullut mitään; jalkojani särki ja ne liikehtivät levottomasti. Oli aivan mahdoton pysyä aloillaan. Ja minua väsytti, niin vietävästi.

Päivällä sain viestin kampaajaltani: "onko sinulle tullut este, vai unoditko tulla?" Unohdin jo toisen perättäisen hiusten leikkuun. Kalenteri ei auta, jos sitä ei katso. Ei auta kännykän muistutus, jos kännykkä on kiinni, Omassa mielessä ei näy pysyvän mikään

Selasin sähköpostiviestejäni. Liitto pyysi viime viikolla hakemuksen jäsenmaksun alennuksesta. Se pitää olla perillä maanantaina. Kävin kelalta papereita työnantajalle, mutta liiton paperi unohtui. Soitin työvoimatoimistoon ja sinnekin on vietävä vino pino papereita. Apteekkiin muistin viedä tarvittavat paperit, jotka olin unohtanut viime viikkoiselta käynniltäni. Jos en olisi viime viikolla sattumalta kysynyt kelan 300 päivän täyttymistä, olisin vain tietämättömänä odottanut vuoden loppuun. Kun aukaisin suuni, niin kelakin yllättäen kertoi päivien täyttyvän tämän kuun lopussa. Laki kertoo, että kelalta tulee kuntoutustukihakemus 150 päivän jälkeen. Minulle sitä ei tullut.

Verotoimisto odottaa myös papereita, joilla voisin anoa veronmaksukyvyn alentamista. Homma tuntuu aivan ylipääsemättömältä.

Pitäisi olla todella terve ja aktiivinen, jotta saisi asiansa kuntoon. Kukaan ei kerro, mitä ja mistä pitäsi hakea. Tämä yhteiskunta ei todellakaan ole sairaita varten.