En ole vielä kurkistanut ulos; verhot ovat vielä tiukasti ikkunan suojana. Haluan olla yksin, turvassa ulkomaailmalta. Näin unta työpaikkakokouksesta, jonka jälkeen minun oli ruokittava kaikki. Hellalla porisi kaksi melkein tyhjää kastikekattilaa ja perunoita. Ei niistä ollut kahdenkymmenen suun täytöksi. Uni oli jotenkin uhkaava, kuten kaikki työpaikkaunet.

Täällä olisi siivottava. Lattialla on tahmaisia mustia läikkiä, jotakin on tipahtanut siihen ja kuivunut. Tiskiallas haisi homeiselta ja roskapusseja on kertynyt keittiön lattialle useita. Minua väsyttää, aina vain väsyttää......en jaksaisi tarttua mihinkään.

Mieheni tulee tänään sairaalasta, jalan pallolaajennus epäonnistui. Edessä on taas odotusta, ties kuinka kauan, ennenkuin hän pääsee ohitusleikkaukseen,. Soitin pojalle eilen, opiskelu takkuaa. Hänelläkin on vaikea masennus ja lääkitys. Tulevaisuu pelottaa, en kestä pienintäkään takapakkia. Onneksi loppuviikolla pääsen psykiatrille.

Selaan uusinta ostostani Anna-Mari Kaskisen runokirjaa:

"Pimeys on verho
 valon pinnalla.
 Hämärä on sisar
 aamun rinnalla.

 Yö on päivän veli.
 rakas, läheinen.
 Kaipaus on koulu
 kärsivällisten.

Kuvassa on kuusimetsä, synkkiä puita. Haluaisin kulkea siinä loputtomiin.