Elämä on yhtä haastetta, sillä tänäänkin pitäisi saada lihapyöryköille kastike ja siinä on minulle haastetta kerrakseen. Eilen illalla pesin kolme koneellista pyykkiä (opiskelija  pojan) ja nyt yritän saada ne kaikki tälle illalle kuivaksi ja matkaan. Syksyn satokausi on asettanut monet kovan haasteen eteen; millä ajalla saa kaiken säilöttyä. Minun on ainakin täytynyt vähentää tuntuvasti bloggailua niin omien päivitysten kuin muiden blogijen kommentoinnin suhteen.

Juska oli jättänyt haasteen vaatetuksestasi ja millaista on elämäni viiden vuoden päästä:

Palagalla on  beessien alusasujen lisäksi Marimekon raitapaita; väri lilavalkoinen. Jalassa ruskeat farkut ja villasukat.

Viiden vuoden päästä elämäni ei ole toivottavasti muuttunut mihinkään suuntaa. Asumme omakotitalossa ja olemme tyytyväisiä eloomme.

En haasta ketään, sillä en ehdi tutkia kuka on näihin haasteisiin jo vastannut.