Appelsiinit ja klementiinit ovat uponneet kuumeiseen vatsaani. Olen syönyt muutenkin c-vitamiinia. Lämpöä on kuitenkin jonkin verran ja välillä se puskee pois. Pyykkiä on riittänyt; toivottavasti kone jaksaa pyörittää. Päivä päivältä tunnen jaksavani hieman paremmin.

Olen saanut luettua tällä viikolla kaksi romaania. Haaveilin joskus, että laittaisin tänne luettuja kirjojani  ja kertoisin niistä kokemuksia. Yhtään kirjaa en ole tänne kirjannut. Ainut syy on ollut, etten ole pystynyt keskittymään kirjoihin. Ehkä sekin asia korjaantuu pikkuhiljaa. Sain työkavariltani bookcrossing kierrossa olevan kirjan: Aaltojen soitto, Conroy Pat. Kirjan luki ensin poikani ja kehui sitä kovasti. Pidin siitä myös itse, vaikka osa menikin ohi kuumeehoureissa. Taidan vapauttaa kirjan ensi viikolla Joenkaupunkiin.
Toisen kirjan ostin kirpputorilta: Simon, Marianna Fredriksson. Tämän olen lukenut joskus aikaisemmin, mutta se avautui edelleen kuin uutena. Molemmat kirjat kertoivat elämän selviytymistaistelusta, mielisairauden, juutalaisuuden ja ihmissuhteiden solmuista. Suosittelen.

Käsitöitäkin pikkuisen. Aloitin Sadnes Soft Mohairista Omppu huivia. Malli ei mielestäni käynyt kuitenkaan tuohon pätkävärjättyyn lankaan. Hieno malli ei erottuntu kunnolla neuloskesta. Siispä siirryin selkeämpään malliin ja nyt langasta syntyy Pom-pom huivi.

442159.jpg