204821.jpg

toivottelen tämän auringonkukan myötä.

Maalauskurssi on nyt lopussa ja kokemukset olivat voittopuolisesti positiivisia. Suureen ryhmään sisäistyminen ei  onnistunut, mutta onneksi sain maalata pienessä huoneessa vain muutaman muun kanssa. Vesiväreillä työskentely sitten kouluajan (40v) ei ollut mitenkään helppoa. Ehkä kuitenkin jotain tapahtui minun tuskaisessa mielessäni. Maalasin erääseen työhön sielunmaisemani ja tein sitä aivan antaumuksella.
1350170.jpg

1350171.jpg
Mielikuvia Valamosta

1350165.jpg
Soilikki

Olen lupautunut kansalaisopiston vesivärimaalaukseen n. kerran viikossa eli tällä on jopa jatkuvuutta.

Palaan vielä kilpailuuni , joka oli saavuttanut hienon vastausmäärän (43). Kiitos teille kaikille.Kommenteissa oli useita tuntemattomia blogien omistajia ja aion käydä tutustumassa jokaiseen blogiin, erikseen.. Olin itse aivan innoissani tästä jutusta. Ehkä muutaman tuhannen päästä kilpaillaan uudelleen.

Lähden lämmittämään leivinuunia, ja sitten kääriydyn vilttiin ja käperryn käsityön kanssa lepotuoliin.