Emme omista itse yhtään kotieläintä (pölykoiria ja pölypunkkeja, joita ei lasketa, löytyy kyllä). Lapsuuden kodissani eleli pystykorva ja emokissa pentuineen. Olen enemmän koiraihminen ja saimme pitää luonamme liki 13 vuotta sekarotuista emäkoiraa ja muutaman kuukauden sen pentuettakin. Koirastamme ei ole digikuvia, mutta uniin se usein vielä saapuu tervehtimään entistä kotiperhettään. Poikamme sairastuttua allergiaan ja astmaan, emme uskataneet enää ottaa uutta koiraa.

Koirarakkaus ei ole kuitenkaan päässyt kuivettumaan. Olen valmis kävelyttämään ystävien ja sukulaisten koiria lähes milloin vain. Eilen oli lenkkikaverinani Simpa ja toissapäivänä Luka. Lähes päivittäin kuljen Saran ja Sillan seurassa ja mukaan lyöttäytyy joskus Tikakin. Rakkaudella muistelen omaa Sassiamme, sekä hyviä ystäviämme Emmua, Fonia ja Retua. Lukuisat koirat ovat jääneet mieleeni, vaikka nimet ovat päässeet jo unohtumaan.

132066.jpg

132067.jpg

Näissä kuvissa on kolme tämän vuoden läheisintä ystävääni.

Kissanpoika ei jättäne ketään kylmäksi ja varsinkin, kun niitä on liikkeellä kaksi. Kohtasin nämä sisarukset muutama viikko sitten, mutta yhteiseen kuvaan en onnistunut niitä saamaan. Siinä jäi television parhaimmatkin dokumentit unholaan, kun nämä kaverukset pistivät peitot kasaan ja painivat kilpaa jaloissani.

132062.jpg132063.jpg
Samassa pihapiirissä näiden kissojen kanssa oli suuri parvi pääskysiä ja upeita pesärakennelmia. Pääskyjen viserrys ja upeat lentonäytökset saavat ajan kulumaan sananmukaisesti siivillä.

132064.jpg143045.jpg
143047.jpg

Eräänä heinäkuun aamuna jouduin hieraisemaan silmiäni useamman kerran, kun pihallamme liihoitteli verkkaisesti suuren suuri perhonen. En tajunnut edes hakea kameraa, kun jäin katselemaan tätä tyylikästä liitoa. Värillä perhonen laskeutui maahan pionipenkkiini ja taas pyrähti lentoon. Seurasin sitä ainakin varttitunnin ja kävin myös mieheni ja serkkuni sitä ihastelemaan. Se kävi usein pionipensaassa ja myöhemmin, perhoskirjasta viisastuneena, totesin sen nauttivan edellisiltana kylvämistäni kanankakkarakeista. Se lepäsi pihakiveyksellä ja silloin sain napattua siitä kuvan. Perhoskirjan avulla tunnistin sen haapaperhoseksi. Empä ole tätä kaunotarta ennen tavannutkaan.
132060.jpg